Welcome to our Website
» Drag Racing
Äänekosken Moottorikerhon saadessa pitkästä aikaa kiihdytyskisamestaruuden
Niki Kuivakankaan tuomana, ajattelin kirjoitella jotain kuluneesta kaudesta.
Innostus
Niki on pienestä pitäen pyörinyt kiihdytysvarikoilla "olosuhteiden pakosta"
vanhempien
harrastuksen mukana. Kaudella 2009 Niki ruuvaili ja avusti Asko Määtän
Funny Bike-Suzukia ja viime talvena itse ajaminen alkoi kiinnostaa ihan
tosissaan,
olihan ikääkin jo 12 vuotta ja mopoilua takana seitsemän vuotta.
Kilpuri
Kilvanajoonhan tunnetusti tarvitaan kilpamotskari joten ei kun etsimään.
Niki halusi
ehdottomasti Suzukin 125 Gamman -80-luvulta ja tovin etsintöjen jälkeen
netistä
osui silmään pari vuotta sitten kilpailtu Junior dragbike-Gamma erittäin
edullisesti.
Tarkoitushan oli vain kokeilla kiinnostaako ajohomma enää ensilähtöjen
jälkeen,
eli romppeiden halpuus tässä vaiheessa oli lähtökohtana. Prätkä oli
kuitenkin
riisuttu turhista katuvarusteista ja kisasääntöjen mukaisessa kunnossa
lukuunot-
tamatta tälle vuodelle pakolliseksi tulleita wheelie barseja eli muutostöitä
ei
tarvittu. Moottori saatiin käymään jotenkuten Gamma-specialisti Esko
Niemisen
avulla ja Hakalaxin Ossi hitsaili wheelarit pyörän perään, että ei kun kohti
ekaa
kisaa Motoparkissa.
Kilpailut
Heti ensimmäisten lisenssilähtöjen jälkeen Niki totesi että "tää on meirän
laji".
Junnuthan ajavat turvallisuussyistä vain 2oo:n metrin matkaa tutun
varttimailin
sijaan. Suzuki kulki kyllä ok ajan ollessa 11 sek. loppunopeudella 102 km/h
mutta
hukassa ollut tyhjäkäynti ja käynnistysvaikeudet kertoivat koneen
ehtoopuolesta.
Kilpailu päättyi eka pudotuskierroksen häviöön mutta tästä vielä noustaan!
Lääkkeeksi prätkän reistailuun ostettiin toinen Gamma ja yhdistettiin
parhaat
palat molemmista - sikäli kun niitä 22 vuotta vanhoissa pyörissä on... Esko
oli
taas vakiovieras tallissa. Seuraavat kaksi Alastaron kisaa menivät pyörän
säätöjä
hakiessa ja kiroillessa 2-tahtisia yleensä ja erikseen. Pisteitä kuitenkin
oli kertynyt
cupin viitospaikan edestä.
Säädöt saatiin viimein kohdilleen Vaasassa ajetussa testikilpailussa joten
heinäkuun
lopulla Kalajoen SM-kisaan lähdettiin jo vähän luottavaisempina.
Kisamekatsuksi
Niki oli värvännyt kaverinsa Oksasen Allun ja pojat hoitivatkin
ykköspokaalin kotiin
isän katsellessa vierestä. Yhteispisteissä tässä vaiheessa kakkospaikka.
Porissa käytiin kokeilemassa 400:n metrin matkaa josta Niki totesi:
"Pitkäveteistä",
pyörä kun on välitetty puolelle matkalle.
Seuraavana viikonloppuna suunnaksi otettiin Pudasjärvi ja viides SM-osakisa.
Ei se
voittaminen näköjään vaikeaa olekkaan kun sen keksii! Toinen voitto ja
pisteissä
ykköspaikalle. Finaalikisa Alastarossa olikin jo aika jännä paikka mutta
Niki hoiti
homman kotiin sijoittumalla kolmanneksi, mikä riitti mestaruuteen!
Kommentit
Mestaruus perustuu hyvin pitkälti Nikin ajotaitoon ja -varmuuteen, tosin oli
pyöräkin
loppukauden tosi varmassa tikissä ja sarjan kovakulkuisin piikki parhaan
ajan
ollessa 10,8 sek. Mestaruuden varmistuttua tulikin eräs 16-vuotias
kilpakumppani
onnittelemaan: "Perkele, minä olen ajanut kolme vuotta ja saanut kerran
yhdestä
kisasta kakkospytyn. Sinä vedät eka kesänä mestaruuteen!"
Tulevaisuus
Jos säät sallii ja kuljetuskalusto löytyy, laitetaan Gammaan pitkä välitys
ja käydään
kokeileen Pudasjärvellä nopeutta 400:lla metrillä. Ensi kesän projekti on jo
hyvässä
vaiheessa Hakalaxin Ossin tallissa. Koneeksi vaihtuu 750-kuutioinen -
tietenkin
-80-luvun Suzuki - ja muutkin palikat alkavat olla selvillä, joten Nikin
tinkimää
vauhtia pitäisi alkaa löytymään...
Sponsoriasioitakin pitäisi kehitellä kun tuppaa tuo retkeily noiden romujen
kanssa
kuitenkin maksamaan. Tuo Gammakin olisi ensi kesäksi vapaa vaikka leasing-
käyttöön jos vaikka kerhon nuorisoa kiinnostaa.
Timi Kuivakangas
Sivua muutettu: 02.09.2010